1. LUKU

SUOMALAISTEN VEDENKULUTUS

Suomessa ilmastokeskustelu on asialistan kärkipäässä...

…ja pidämme itseämme naapurimaidemme tapaan kestävän kehityksen edelläkävijöinä. Tämä on paljolti sen ansiota, että kulutamme tiedostavasti ja ajattelemme kulutustamme. Mutta pitääkö se todella paikkansa myös vedenkulutuksemme suhteen? Joka kolmas pohjoismaiden asukas ilmoittaa pyrkivänsä päivittäin vähentämään vedenkulutustaan. Samalla yli puolet katsoo jo nyt kuluttavansa vettä vastuullisesti.

Suomalaisten vedenkulutus on suhteellisen pientä naapurimaihin verrattuna. Suomen kolmessa suurimmassa kaupungissa kulutetaan keskimäärin 63 000 litraa vettä henkeä kohti vuodessa. Vastaava luku muiden Pohjoismaiden suurkaupungeissa on keskimäärin 73 000 litraa. Koko Suomessa keskimääräinen vedenkulutus on 51 100 litraa henkeä kohti vuodessa (3). Vedenkäytön tuntemus vaihtelee kuitenkin selvästi eri ikäryhmien välillä. Lähes viidennes 18–30-vuotiaista suomalaisista haluaa vähentää vedenkulutustaan, mutta ei tiedä miten. Vain kolme prosenttia 51–65-vuotiaista tuntee samoin.

 

SUOMALAISET OVAT POHJOISMAALAISISTA TOISEKSI PARHAITA VÄHENTÄMÄÄN VEDENKULUTUSTAAN

Kun tarkastellaan kestävää vedenkulutusta Pohjoismaissa, suomalaiset eivät ole parhaita, mutteivät huonoimpiakaan. Tampere on Suomen suurkaupungeista kestävän vedenkulutuksen ykkönen, siellä vettä kulutetaan asukasta kohti keskimäärin 164 litraa päivässä. Sillä kaupunki sijoittuu Pohjoismaiden suurkaupunkien joukossa kolmannelle sijalle. Turku tulee tiukasti kannoilla.

Saa Suomi yhden kärkisijankin, nimittäin aktiivisuudessa. Joka kolmas Suomessa asuva pyrkii päivittäin vähentämään vedenkulutustaan. Luku on kokonaiset kymmenen prosenttia suurempi kuin naapurimaissa Ruotsissa ja Norjassa. Kun tarkastellaan Pohjoismaiden suurimpien kaupunkien vedenkulutusta, Suomen suurkaupungit sijoittuvat kakkoseksi, vain Tanskan suurkaupunkien asukkaat kuluttavat vähemmän vettä henkeä kohti. Suomalaiset eivät kuitenkaan tyydy tähän. Vain kolmellatoista prosentilla ei ole halua vähentää vedenkulutustaan. Aina on kuitenkin varaa parantaa.

POHJOISMAIDEN VESITEHOKKAIMMAT PÄÄKAUPUNGIT*

#1 SIJALLA KÖÖPENHAMINA 135 L
#2 SIJALLA HELSINKI 180 L
#3 SIJALLA OSLO 264 L
#4 SIJALLA TUKHOLMA 342 L

*Päivittäinen vedenkulutus asukasta kohti.

SUOMEN
SUURKAUPUNGIT

63 000

LITRAA HENKEÄ
KOHTI VUODESSA

10 %

SUOMALAISISTA
HALUAA VÄHENTÄÄ
VEDENKULUTUSTAAN,
MUTTEI TIEDÄ MITEN

POHJOISMAIDEN
SUURKAUPUNGIT

73 000

LITRAA HENKEÄ
KOHTI VUODESSA

”Vesibarometri ei tee selkoa pelkästään oman vedenkulutuksemme tiedostamisen tärkeydestä. Tutkimus paljasti myös, että meillä on vähän liian suuret luulot itsestämme, kun kyseessä on vedenkulutuksemme. Tämä on mainio tilaisuus osoittaa, miten asiat todella ovat, ja että meidän on muutettava käyttäytymistämme saavuttaaksemme kestävän kehityksen tavoitteemme. Me GROHEssa työskentelemme jatkuvasti auttaaksemme ihmisiä vähentämään vedenkulutustaan ja edistämään kestävää kehitystä.”

Tero Kemppainen

SVERIGES
STORSTÄDER

82 000

LITER PER PERSON
OCH ÅR